Vastuskuminauha treeni jaloille - Näin treenaat pakarat ja reidet timmiksi kotona

Vastuskuminauhoilla treenaaminen on hyvin suosittua niin kuntosaleilla kuin kotona. Vastuskuminauhalla pystyy treenaamaan monipuolisesti, tehokkaasti ja hyvin turvallisesti. Tästä syystä suosittelemme kuminauha treenejä ihan kaikille. Ne sopivat aloittelijoille sekä kehittyneemmille sekä naisille ja miehille. Vastuskuminauhojen jäykkyydet vaihtelevat, joten suosittelemme hankkimaan useamman eri paksuisen nauhan. Tällöin saat varmasti jokaiseen treeniin sopivan vastuksen ja harjoituksista tulee tehokkaammat.

Vastuskuminauhalla treenaaminen soveltuu loistavasti niin alkulämmittelyksi kuin koko treeniksi. Mikäli haluat aktivoida lihaksesi ennen varsinaista treeniä, suosittelemme tekemään kehittämämme jalkatreenin niin, että teet jokaista liikettä vain yhden sarjan. Tällöin lihakset ovat varmasti valmiit ja aktivoidut itse treeniin. Tehdessäsi pelkän vastuskuminauha treenin niin kannattaa tehdä useampi sarja, johon olemme antaneet hyvät ohjenuorat. Vastuskuminauhalla treenatessa ensimmäiset kerrat voivat tuntua hyvin haastavilta ja kovilta. Kuitenkin lihakset tottuvat liikkeisiin nopeasti ja vastusta ja toistomääriä voi tällöin nostaa. Kuminauha treenit ovat hyvin tehokkaita ja sopivat loistavasti etenkin jaloille sekä pakaroille. Vastuskuminauhat ovat myös täydellinen valinta kotitreeniin sillä ne ovat edullisia ja hyvin helppoa pitää mukana missä tahansa. Voit tutustua tästä laajaan vastuskuminauha valikoimaamme ja saada lisätehoa treeniisi!

Vastuskuminauha treeni jaloille

1.Kyykkykävely sivulle

    Kyykkykävelyssä minikuminauha asetetaan polvien yläpuolelle. Asetu kevyeen puolikyykkyasentoon niin, että vastuskuminauha on tiukkana. Tämän jälkeen aloitetaan sivuaskeleiden ottaminen ensin toiseen suuntaan 5 askelta ja tämän jälkeen toiselle puolelle 5 askelta. Yhden sarjan aikana tämä on hyvä toistaa ainakin kolme kertaa. Liikkeen teho riippuu vastuskuminauhan jäykkyydestä, askeleen pituudesta sekä siitä kuinka syvällä kyykyssä liike tehdään. Mitä syvemmällä kyykyssä sivuaskeleet otetaan niin sitä enemmän reidet ja pakarat joutuvat töihin. Liikkeen aikana kannattaa muistaa pitää katse edessä ja selkä suorana. Suosittelemme 3 sarjan tekemistä, joka saa varmasti pakaroihin hyvän poltteen.

    2. Yhden jalan maastaveto

      Yhden jalan maastaveto tehdään ensin toiselle jalalle ja sitten toiselle. Ensin kuminauha asetetaan toisen jalan jalkaterän alle ja toisella kädellä otetaan kiinni asettaen sopiva vastus. Liike aloitetaan nostamalla vapaa jalka ylöspäin ja laskemalla yläkroppaa eteenpäin. Kun takareidessä tuntee sopivan venytyksen, niin pakaroiden avulla lantio työnnetään takaisin eteen ja vartalo suoraksi. Liikkeen haastavuutta voi vaihdella kuminauhan jäykkyydellä sekä sillä kuinka alas liike viedään. Liikkeen aikana selän tulisi kuitenkin pysyä suorana sekä polvien kevyesti koukussa. Ylöstyöntö suoritetaan aina pakarasta tuotavalla voimalla eikä selällä. Suosittelemme tekemään 3 x 8 toistoa per jalka. Liike on erinomainen pakaran ja takareiden vahvistaja.

      3. Sivunosto kontallaan

        Aseta kuminauha polvien yläpuolelle ja asetu maahan kontalleen. Liike aloitetaan nostamalla toista jalkaa sivulle, pidä loitonnuksessa hetki ja laske rauhallisesti alas. Sivunostossa loitontava pakaralihas saadaan eristettyä hyvin ja liike tuntuu varmasti hyvin nopeasti. Liikkeen aikana keskivartalo tulee pitää jatkuvasti aktiivisena, eikä selkää tulisi päästää notkolle. Suosittelemme aloittamaan liikkeen hyvin kevyellä vastuskuminauhalla ja sopivat toistomäärät ovat 3 x 6 toistoa per puoli. 

        4. Takapotku kontallaan

          Takapotku toimii lähes samalla tavalla kuin sivunosto. Kuminauha pidetään reisien ympärille ja juuri polven yläpuolella. Sivunoston sijaan jalka työnnetään taakse ja ylös. Jalka työnnetään yläviistoon kantapää edellä, jolloin pakaraan saadaan hyvä tuntuma. Jalkaa ei kannata nostaa liian korkealle vaan juuri siihen asti missä saat parhaan tuntuman. Liian korkealle nostettu jalka notkistaa alaselän helposti, joka ei ole suositeltavaa. Takapotkuun soveltuu hyvin hieman jäykempi vastuskuminauha ja sopiva toistomäärä on 3 x 8 toistoa per jalka.

          5. Reiden ojennus selällään

            Vastuskuminauha laitetaan nilkkojen ympärille ja asetutaan selin makuulle. Jalat nostetaan koukkuun jalkapohjat tiukasti maahan kiinni. Liike aloitetaan nostamalla toinen jalka suoraksi eteenpäin. Pidä jalka suorana ja etureisi tiukkana hetki ja laske tämän jälkeen rauhallisesti alas. Toisto ensin toiselle jalalle koko sarja ennen kuin siirryt toiseen jalkaan. Aikaisemmat liikkeet ovat osuneet vahvasti pakaraan ja takareiteen, joten viimeisen liikkeen haluamme osuvan etureidelle. Tällöin pakara ja reidet tulevat käytyä monipuolisesti läpi ja lihaksisto pysyy tasapainossa. Kehittyessä lihakset myös näyttävät paremmilta, kun niitä on treenattu tasapainoisesti. Suosittelemme tekemään 3 x 8 toistoa per jalka

            Pakara ja jalka treeni kotona

            Kokonaisvaltainen pakara ja reisi treeni onnistuu varmasti kotona tai juuri siellä missä ikinä oletkin. Välineeksi tarvitset vain minivastuskuminauhan. Useamman vastuskuminauhan avulla saat jokaiseen liikkeeseen varmasti sopivan vastuksen, mutta jo yhdellä nauhalla pääsee hyvin alkuun. Suosittelemme aloittamaan vastuskuminauhalla treenaamisen melko kevyellä vastuksella ja pienemmillä toistomäärillä. Etenkin ensimmäiset treenikerrat voivat tuntua lihaksessa hyvinkin tehokkaasti ja aiheuttaa treenin jälkeen jumeja. Jo muutaman kerran jälkeen lihakset kuitenkin tottuvat liikkeeseen ja vastusta ja toistomääriä voi nostaa.

            Vastuskuminauha treenaaminen on hyvin tehokas tapa saada tuloksia aikaan. Etenkin jalkoja on hyvin helppoa treenata minikuminauhoilla ja jalkoihin saa varmasti lisää lihasta ja voimaa. Pakarat ja reidet muuttuvat nopeasti timmeiksi ja muodokkaiksi. Suosittelemmekin lämpimästi vastuskuminauha treenejä sillä ne ovat yksinkertaisia, hyvin tehokkaita sekä todella turvallisia käyttää. Oikein mukavia ja tehokkaita treenejä toivottaa FitBalancen väki!

            Katso treenivideot instagramistamme @fitbalance_fi

            Ostoskorisi on tyhjä

            Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

            Suodata tuotteita

            Toimitusehdot

            Nämä toimitusehdot ovat voimassa 20.9.2021 alkaen.

            Verkkokauppa

            FitBalance OY
            Vanainkatu 4
            13200 Hämeenlinna

            asiakaspalvelu@fitbalance.fi
            www.fitbalance.fi
            3237032-1

            Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

            Tilaaminen

            Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

            Maksaminen ja maksutavat

            Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

            Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
            Innova 2
            Lutakonaukio 7
            40100 Jyväskylä
            www.paytrail.com

            Tilaus- ja maksuvahvistus

            Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

            Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

            FitBalance OY
            Vanainkatu 4
            13200 Hämeenlinna

            asiakaspalvelu@fitbalance.fi
            www.fitbalance.fi
            3237032-1

            Toimitustavat ja -kulut

            Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

            Toimitusaika

            Toimitusaika kaikille varastosta löytyville kuntoiluvälinetuotteille on 2-6 arkipäivää. Kuntolaitteiden toimitusaika vaihtelee puolestaan 5-12 arkipäivän välillä. Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

            Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

            Palautusehdot

            Peruuttamisoikeus

            Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

            Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on aina ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus sähköpostitse ennen tuotteen palauttamista. Lähetä viesti asiakaspalvelu@fitbalance.fi. Ohjaamme tuotteen palautuksen sähköpostitse.

            Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

            Peruuttamisen vaikutukset

            Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

            Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

            Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

            Lunastamaton paketti

            Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

            Ongelmatilanteet

            Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.